Mukavaa kun löysin lukemaan blogiamme!

Tämä on Joensuun Setlementin Tyttöjen Tuvan tyttöjen oma blogi.

Blogi on Tuvan tyttöjen näköinen ja blogin tekstit ja kuvat ovat heidän maailmastaan.

Blogissa kerrotaan Tuvalla tehdyistä jutuista, pohditaan syvällisiä ja kirjoitellaan asioista, jotka ovat meille nyt ajankohtaisia tai tärkeitä. Blogista tulee löytymään myös tarinoita ja runoja, ehkäpä laulujakin.

Toivomme, että blogimme henkii Tyttöjen Tuvan tunnelmaa ja ilmapiiriä. Olisi mukavaa, jos blogimme rohkaisisi myös uusia kävijöitä vierailemaan tuvalla.

Mukavaa kun löysit lukemaan blogiamme! :)

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Meidän ihana Kerttu on innostunut kirjoittamaan myös runoja, ja se on meidän onni, kun pääsemme nyt niistä nauttimaan. Tänään hän aloitti runosarjan, jossa käsitellään vakavaa aihetta kauniisti runon keinoin. Kiitos Kerttu. <3

Heippa! Tääl kirjottelee 11-vuotias Tyttöjen Tuvan vakkarikäviä Kerttu. Oon lähi aikoina tykänny tosi paljon kirjotella runoja, joten ajattelin tehdä tämmöisen runotarina sarja asian. 

Kerron nyt vähän taustaa, jos kaikki ei tule selville runon myötä. Runosarja siís kertoo siitä, kuinka kevät tulee. Runotarinassa 12-vuotias tyttö Maiju lähtee karkumatkalle kotoaan, kun kotona on perheväkivaltaa. Maiju ei kestänyt sitä, joten lähtee kohti uutta alkua, mutta ei enempää selittelyä ja aloitetaan! :)






Herään kirkkaaseen auringon paisteeseen,
luulen olevani virkeä, mutta taidan olla kuolemassa vain ilon puutteeseen.
Isäni avaa huoneeni oven pesäpallomaila kädessä,
ja tiedän, että olen vielä hengissä.

Seuraavana aamuna,
päivänä,
ja yönä tahdon pois.
Kerään kamppeeni,
ja avaan tuon kauniin ikkunani.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Kertun tarina jatkuu... :)

NIMEÄMÄTÖN TARINA
Luku 4



Kysyn vieressäni seisovalta hoitajalta mitä on käynyt. Oikeastaan tämä ei ole edes päiväkoti vaan lastensairaskoti. ”Hän on menettänyt näkönsä, ja oikeastaan kuulonsakin” hoitaja sanoi. ”Aa...” vastaan hieman hiljaisesti. ”Mitään ei ole enää tehtävissä” hoitaja huokaisee. ”Niin kai…” sanon hyvin hiljaa ja surullisesti. Hoitaja hyvästelee minut ja lähden laahustamaan pois kohti kotia. Pääsen kotiin. Tervehdin isää haikeasti. ”Mikä on muru?” isä kysyy. ”Ei mikään, miten niin?” valehtelen. ”Voisin kokeilla saada Pihlajalta marjan” ehdotan isälle.


Kertun tarina sai tänään jatkoa! :)


NIMEÄMÄTÖN TARINA
Luku 3

Olen ostanut yhdeltä pikkukojulta ihanat ohuet, mustat sukkahousut, joita olen tuunannut niin, että ne ovat ihan rikkinäiset. Käytän myös ruskeaa tunikaa, johon on kiedottu köysi lantiolle, jos vaikka satun tarvitsemaan sitä. Tunikassani on suuret taskut. 

Käyn usein Sandstonen päiväkodilla taaperoiden seurana. Siellä on yksi lapsi, josta välitän paljon. Olemme kuin siskoksia. Hänen nimensä on Aurora. Hän tulee minua aina ovelle vastaan kun kuulee, että olen tulossa. Avaan päiväkodin oven ja tervehdin hoitajia jotka tulevat vastaan. Mietin missä Aurora on. Kysyn hoitajalta, joka astelee minua vastaan "Hei, missä on Aurora". "Aa täällä päin!" Sanoo hoitaja. Kuulosti hieman siltä että hän yritti kuulostaa iloiselta, mutta jotain on käynyt. Aurora istuu lattialla. Hän ei huomaa mitään. Minun pyydetään lähtemään. 



tiistai 31. tammikuuta 2017

Tänään jatkuu Kertun tarina. Jihuu! <3


NIMEÄMÄTÖN TARINA
Luku 2
No mutta nyt itse tarinaan.



Hei olen 12-vuotias nuori tyttö. Nimeni on Jane Elizabeth Christine Golding. Asun kaupungissa nimeltä Sandstone. Asumme korkealla kukkulalla jossa on paljon puita, kukkia ja eläimiä. Rakastan elämääni siellä. Kotimme on kaksikerroksisessa puutönössä. Äitini kuoli, kun olin 5-vuotias pikkulapsi. Minulle ei oikein ole vieläkään selvinnyt miksi, mutta en ole kysynytkään. Olen vain tutkinut äidin vanhoja salaisia päiväkirjoja, kirjeitä ja asiakirjoja. Olen saanut sen selville, että äidillä oli tosi paha olla ja tahtoi pois. Olen kyllä harkinnut kysyväni isältä, mutta äidin kuolema on hänelle niin herkkä asia. Ainiin minulla on myös kaksi pikkusiskoa. Kummatkin ovat 5-vuotiaita kaksosia. He kiusaavat minua siitä, kun minulla on niin paljon pisamia. Ja kaiken hyvän lisäksi MEILLÄ ON YHTEINEN HUONE! Rakastan kaupungin kuumilla kaduilla kävelyä. Se on niin rentouttavaa. Kaupungissamme ei ole vielä tutustuttu autoihin, joten kaduilla on mahdotonta välttää hevosia ja poneja jotka raahaavat puukärryjä täynnä ruokaa, työvälineitä ja tavaroita. Kaduilla kantautuu nenään ihana tuoreen leivän ja muidenkin leivosten tuoksu. Tuhlaan rahojani ihanille pikkukojuille, jossa myydään kaikkea ihanaa krääsää. 

Kuu nousee
Luku 4

Istun koulun pihan penkillä ja tuijotan portteja. Ystäväni ovat myöhässä normaalista aikataulustaan, mikä sai minut huolestumaan. Pomppasin ylös nähdessäni tutun bruneten kävelevän porteista sisään.

Kävelen Hadian ja Ilyasin kanssa koulun pihaan. Yritän karistaa huolet mielestäni, tuloksetta. Yhtäkkiä tunnen kuristuvani samalla kun joku kaataa minut selkä edellä maahan. ”Auts!” huusin enemmän säikähdyksestä kuin kivusta, ja käännyn katsomaan poikaystävääni. ”Moi Darcey”. ”Moooi!!” hän huusi, selvästi iloissaan. Hymyilen tälle. Nousemme ylös ja kävelemme sisälle, samalla kun Ilyas läpsii naurukuolemaa tekevää Hadiaa. Emme välitä tuijottavista ihmisistä, sillä olemmehan yhdessä.

”Moi tyypit” kuulimme, kun pääsimme luokkaan. ”Hei Pris” sanoimme ja istuimme paikoillemme. Opettaja hiipii Prisin taakse, ja me kurtistamme kulmia tietäen mitä on luvassa. ”Prosper, kipitähän paikallesi!” Hän kajauttaa ilmoille, yrittämättä piilotella voitonriemuaan. Pris ei tykkää oikeasta nimestään. ´Sen takia että se kuulostaa joltain mausteelta´ muistan hänen sanoneen. Pris oli kerran yllättänyt opetajan varastosta laulamasta Sibeliuksen viidennettä sinfoniaa, tai jotain sinne päin. Sanomatta menee, että ope veti herneen nenään ja on kantanut kaunaa siitä lähtien.


Pris käveli paloautonpunaisena istumaan pulpettiinsa. Hän oli tosi äitimäinen henkilö, ja tosi hyvä koulussa, joten tämä ilmeisesti ´syöksi hänet ikuiseen häpeään´. Ihan naurettavaa, jos kaikilta muilta kysytään.

torstai 26. tammikuuta 2017

Kuu nousee
Luku 3

Kello oli seitsemän aamulla, kun Lontoon kadut olivat täyttyneet kiireisistä ihmisistä, joilla kaikilla tuntui olevan paikka minne mennä. Kadun kulmalla eräs tuiki tavallinen ohikulkija loi arvostelevia katseita vanhaan rapistuneeseen kerrostaloon. Yksi kerrostalon asukkaista ei tosin siitä välittänyt.

Shaelyn istui parvekkeella juomassa aamukahviaan ja katsellen taivaalla lentäviä lintuja. Tänään olisi työnhaku kahvilaan, johon tämä neiti oli jo menettänyt toivonsa. Hän oli jo saanut potkut niin monesta työstä, että häntä ei enää kiinnostanut miten se menisi. Siitä huolimatta hän piti yllään sitä samaa positiivista hymyä, mitä aina ennenkin, siitä lähtien kun hän tapasi ystävänsä. Puhelin soi, ja hän juoksi parvekkeeltaan, hänen parvekkeeltaan, olohuoneeseen. Hän painoi facetime-puhelun päälle ja hymy hänen naamallaan leveni entisestään. ´Heido Justy! Mitä kuuluu?´. ´Moi Shaelyn, miulle kuuluu hyvää, entäs sie?´. ´Ihan ok, kiitti kun kysyit. Oliks sul jotain kerrottavaa? Siulla on taas sellanen jännittynyt ilme´. ´No ei oikeestaan, halusin vaan jutella, ja siulla on muuten tosi kauniit hiukset´. ´Kiitti hei kun huomasit!´. Hän sanoi,  haroen räikeänsinisiä lyheksileikattuja hiuksiaan.



Nuoret jäävät juttelemaan, joka saa Shaelynin unohtamaan ajankulun kokonaan. ´Hei Shaelyn, eiks sun työhaastattelu ala ihan just?´ Ai niin, sekin vielä, ettäs uskaltaa häiritä hänen ja Justyn tärkeää keskustelua. Hän hyvästeli ystävänsä, ja vilkutti vielä kämppäkaverilleen ennen kuin juoksi ulos ennestäänkin täydelle kadulle.

torstai 19. tammikuuta 2017

Milan tarinasarja jatkuu! :)
Kuu nousee
Luku 2

Eräässä rivitaloasunnossa keskustassa keski-ikäinen rouva juoksenteli kiireisenä ympäri taloa herättelemässä lapsiaan. Hän pamautti tyttärensä huoneen oven auki. ´Hadia, käy herättämässä Ilyas, te lapsoset olette pian myöhässä!´, hän kajautti ja syöksyi alakertaan pakkaamaan eväitä kaikille kahdelletoista lapselleen. Hadia kirosi äidin herätystapaa, ja nousi ylös katsoakseen kelloa. Hadia on yksi niistä lapsista, joka ei jaksa välittää koulusta tippaakaan. Hän nousi ylös, vaihtoi vaatteet ja käveli veljensä huoneen ovelle. Hän avasi oven hitaasti auki ja katsoi virnistäen puoliksi sängystä pudonnutta veljeään. ´Herää unikeko nyt on kouluaaa!!´, hän huusi ja hyppäsi veljensä sängylle, mikä sai Ilyasin putoamaan siltä kokonaan. ´Aaargh, lopeta tommoset herätykset Dino!´, Ilyas karjaisi. Hän oli mielestään keksinyt oikein osuvan lempinimen isosiskolleen. ´Me ollaan myöhässä, Kuusipuu!´. Hän huusi, ja juoksi veljeään odottamatta alakertaan. Ilyas nousi nopeasti sängystään ja vaihtoi vaatteet.



 Hän juoksi siskonsa perässä alakertaan ja istui aamiaispöytään, missä muut hänen sisaruksensa jo kävivät kiivasta ruokasotaa samalla kun hänen äitinsä yritti huutaa heitä kaikkia rauhoittumaan. Sen jälkeen kun hänen äitinsä oli passittanut kaikki syömään eri huoneisiin, Ilyas ja Hadia pesivät hampaat ja juoksivat nopeasti ystävänsä talolle. Hadia näytti, kuin hän valmistautuisi suorittamaan jonkinlaista rituaalia samalla kun Ilyas katseli hänen laittavan kiviä rinkiin asvaltille. He molemmat kääntyvät katsomaan ulko-ovea, kun eräs tuttu kasvo astui ulos ovesta. ´Moi Alpha!´ huutavat sisarukset yhteen ääneen. Tämä sai pojan hyppäämään taaksepäin hieman. ´Moi´, Alpha sanoo, ja kolmikko lähtee kävelemään kohti St. James Academya.